maanantai 18. helmikuuta 2019

Tammikuu - Januar

Moin!

7.1. oli ehdottomasti mun lempimaanantai täällä tähän mennessä! Koulu alkoi taas joululoman jälkeen, mutta täytin 18. Aamulla perhe laulo ja onnitteli, koulun jälkeen käytiin Klaran ja Arvidin kaa Nordseessä uimassa ja kotona syötiin kakkua. Mun omat vanhemmat Suomesta oli tilannu täkäläisestä kukkakaupasta kukka-kuoharitoimituksen kotiovelle <3 Illalla mentiin perheen kanssa syömään ja oli ihana päivä!

Mariannea löyty kans <3




Hyvin oli kukkakaupan tyyppi kopsannu suomenkielisen tekstin

Ekalla kouluviikolla saatiin paljon kokeita takas ja ei nyt ihan surkeesti oo menny, musasta esimerkiksi 15 pistettä :D Loman jälkeen oli hetken vähän epäileväinen olo, että miten kouluarki lähtee taas käyntiin, mutta eipä siinä mitään ongelmia ollut, nopeasti rutiini palautuu. Toki en edelleenkään tykkää 7.45 aamuista, mutta tällä mennään XD

Perjantaina kutsuin noin 20 kaveria kylään juhlimaan mun synttäreitä. Oli tosi kiva ilta ihanien ihmisten kanssa. Tajusin myös, että nyt mulla on oikeesti kavereita täällä ja jotenkin huomas miten paljon helpompaa se elämä on nyt kuin syyskuussa. Paula Espanjasta ja Maisa Brasiliasta jäi meille yöksi ja lauantaina mentiin minigolfaamaan.



Täällä on usein tapana antaa rahaa lahjaks, mutta se taitellaan aina jotenkin nätisti, tässä yks esimerkki.

Paula ja Maisa <3

Sunnuntaina kävin pyörälenkillä läheisellä maailmansodan muistomerkillä ja yksi noista kransseista näyttää tosi "suomalaiselta". En enää nähnyt mitä nauhassa luki, mutta itsenäisyyspäivänä olin havainnut kyseisen kranssin ensimmäistä kertaa, niin oli pakko vihdoin koittaa selvittää tilannetta. Vapaa-aika on myös kulunut Theodor Stormin novelleja lueskellessa, kiitokset saksanopelle.......



Alan olla täällä samanlaisissa "tehtävissä" kuin kotona Suomessa. Pidin muutamalle kaverille matikan tukiopetusta koulun jälkeen ennen matikan koetta. Huvittavaa, että osaan opettaa saksalaisille matikkaa saksaksi :D Keskiviikkona olikin sitten rento koulupäivä, vain matikan koe ja illalla orkesterikeikka, joka meni hyvin.

Yli viiden kuukauden täällä olon jälkeen mulle selvisi, että Arvid (Klaran poikaystävä siis) on myös ollut vaihdossa. Täällä yllättävän moni mun tuntemista on ollut vaihdossa (toki sillä saattaa olla vaikutusta, että vaihtaritaustaiset ihmiset haluavat tutustua myös nykyisiin vaihtareihin). Torstaina illalla juhlittiin brasilialaisten Maisan ja Stephanien läksäreitä. Harmi, että heidän pitää jo suunnata kotiin... Joka tapauksessa oli tosi mukava ilta yhdessä. Kotiin tulinkin pyörällä noin 2km/h vauhdilla, koska oli tullut muutama sentti lunta, ja katu oli tosi kivasti jäässä...





Viikonloppuna käytiin jälleen Klaran ja Arvidin kanssa Nordseessä kastautumassa. Koitin myös ekaa kertaa elämässäni rullaluistelua ja Klaralla oli naurussa pitelemistä XD Onneks osaan sentään luistella, mutta pyörät terien sijaan tuntuu aika erilaiselta alla. Toki myös kaunoluistimien kärkipiikkeihin tottuneena pyörä myös edessä vaati tottumista. Sunnuntaina menin vanhempien kanssa Kieliin YFU:n vanhempaintapaamiseen ja pidin noin vartin esitelmän mun vaihtovuodesta tähän mennessä.


Puoliväli tuli myös jo jossain välissä vastaan!

Maanantaiaamun kuunpimennys jäi harmittavasti pilven taakse piiloon, mutta muuten viikko lähti hyvin käyntiin. Meillä oli saksassa sisältötesti Theodor Stormin kahdesta novellista ja oli elämäni eka testi, jossa en osannut vastata yhtään mihinkään (kysymykset sitä luokkaa minkä puun alla se ja se hahmo keskusteli tästä aiheesta). Opettajalta tuli myöhemmin kommenttia, että etkä ollut lukenut koko roskaa, mutta ei mun saksan ymmärryksellä ihan vielä tollasia yksityiskohtia tuu selvitettyä. No eipähän sillä niin väliä. Torstaina päivä kului 10-luokkien lentopalloturnauksen parissa. Meidän sijoitus oli 2/5. Wipo-, eli yhteiskuntaoppiprofiili voitti.

Norjalaisen vaihtarin Halvorin piti kanssa jo suunnata takaisin Norjaan. Vähän surullista, kun koulun sisäinen vertaistuki lähti, mutta Oslo ei onneks oo kaukana!

Perjantaina saatiin puolivuositodistukset, ja oon tosi tyytyväinen mun numeroihin ottaen huomioon, että koulua on käyty eri kielellä. Koulun jälkeen menin junalla Hampuriin yhteen YFU:n tilaisuuteen vähän musisoimaan. Tilaisuus oli siis YFU:n sponsoreille ja muille tukihenkilöille, mutta löysin myös muutaman mun ikäisen juttuseuraksi.






Viikonloppuna sää ei ihan suosinut, mutta halusin joka tapauksessa käydä pyöräilemässä. Perhe piti mua jossain määrin hulluna, mutta sadevaatteissa pysyi täysin kuivana ja eipähän ollut ruuhkaa (ihan niin kun täällä joskus olis ruuhkaa lol). Illalla ajettiin Sankt Peter-Ordingiin ja kuunneltiin Maybebop-nimisen a cappella -yhtyeen uuden ohjelmiston harjoituskeikkaa. Ovat kyllä mahtavaa ja taitavaa porukkaa!!




Maanantai ja tiistai oli meillä "todistuslomaa" ja käytiin perheen kanssa Flensburgissa vähän shoppailemassa. Mulle mukaan lähti kylläkin vain niskahierontapallo. Pari vapaapäivää tässä välissä teki todella hyvää. Seuraava loma on siis tosiaan pääsiäisloma huhtikuussa. Kurssivalintojen tekeminen ei kuulunut tän viikon miellyttävimpiin aktiviteetteihin, ja täytyy sanoa, että niiden ahtaamien lukkariin tulee olemaan aikamoinen palapeli... Toisaalta on kivaa, että pystyy taas suunnittelemaan ja vaikuttamaan omaan lukkariinsa. Kyllä se suomalainen koulu on sitä jotain erityistä, vaikka täälläkin ihan koulussa viihdyn, ja pystyn olemaan jo paljon enemmän tunneilla mukana kielitaidon kehittyessä.

Tammikuu kului yhdessä hujauksessa ja puolet vaihdosta on jo takana. Ihan älytöntä miten nopeesti aika juoksee. Anyways nyt on vielä paljon aikaa nauttia täällä olosta ja ottaa joka päivästä, ihan normiarjesta, kaikki irti!

Tsemppiä arjen aherrukseen ja liebe Grüße!!
Suski

lauantai 9. helmikuuta 2019

Mittelseminar in Berlin

Moin! :)

Postaukset eivät ilmesty ihan kronologisesti oikeassa järjestyksessä, eli mittelseminar tulee nyt ennen tammikuun kuulumisia, mutta nekin löytävät tiensä internettiin vielä joskus hiukan myöhemmin.
Mittelseminar on YFU:n pitämä vaihtovuoden puolivälivalmennus, joka kestää viikon ja jonka aikana pääsee juttelemaan muiden kaltaistensa kanssa kokemuksistaan. Viikolla käydään läpi vaihtovuotta tähän asti ja puhutaan pienryhmissä kaikenlaisesta vaihtoon liittyvästä, nähdään kaupunkia, jossa ollaan ja pidetään hauskaa yhdessä.

Mä päädyin midarille Berliiniin. Menin lauantaina 2.2. junalla Husumista Hampurin kautta Berliiniin ja päärautatieasemalta S- ja U-Bahnilla Wilhelmsdorfiin majoitukseen. Olin ensimmäisten joukossa paikalla ja sain rauhassa allekirjoittaa kaikenlaiset laput ja asettua taloksi. Iltapäivän kuluessa muut saapuivat paikalle, ja parasta oli, kun Henri, toinen suomalainen, jonka kanssa lensin Saksaan elokussa, tuli myös tänne!! Oli niin ihanaa puhua livenä suomea ekaa kertaa miltei puoleen vuoteen! Lauantai-ilta kului tutustumisen merkeissä ja pelejä pelatessa. Meillä on tosi kiva porukka kasassa, mutta kielitaidon tasot ovat aika erilaisia. Paljon porukkaa Aasiasta, kuten Japanista, Kiinasta ja Thaimaasta ja todella paljon espanjankielistä porukkaa (Chile, Meksiko, Espanja, Argentina...), me suomalaiset ja pari Sveitsiläistä.



Sunnuntaina midari alkoi sitten kunnolla. Heräsin aamulla hyvin nukkuneena ja aamupäivällä puhuttiin AG:issä (AG = Arbeitsgruppe, pienryhmät) miten vuosi on mennyt. Kerrottiin hyvistä ja huonoista hetkistä. Jotenkin yllätti se, miten moni on jo vaihtanut perhettä tähän mennessä. Muut sunnuntain teemat olivat arvot ja konfliktit sekä sopeutuminen ja rajat. Illalla saatiin kolmesta vaihtoehdosta valita mitä halutaan tehdä, ja päädyin viereiseen moskeijaan vierailulle. Oli mielenkiintoinen käynti ja tää imam (en tiiä mikä toi on suomeks, mutta siis moskeijan johtajasta on kyse) osas selittää asiat tosi hyvin!




Suomessa en osannut vielä arvostaa suomen kieltä. Mutta tuntui niin hyvältä, kun sain vaihdettua kuulumisia suomeksi ja kun tiesi, että toinen ymmärtää oikeasti kaiken mitä haluaa sanoa ongelmitta. Myös yks YFU:n vapaaehtoinen tällä leirillä oli ollut vaihdossa Suomessa ja päästiin vähän hänekin kanssaan juttelemaan!


jeejee SUOMI, TORILLE!! <3<3

Niin tyypillistä suomalaisille - paljain jaloin ulos (ja takana näkyvä torni on tosiaankin sitä moskeijaa, jossa oltiin)
Maanantaina aamupäivällä AG:ssa oli aiheena tunteet, mitä osaan ja mitä en, sekä mitä voin tehdä paremmin, jotta loppuvaihto onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Lounaan jälkeen meillä oli pienryhmissä tehtävänä Stadtralley, eli kierreltiin ja nähtiin Berliiniä ja suoritettiin erilaisia tehtäviä.

Brandenburger Tor


Toki pakko ottaa vielä perus vaihtarin lippukuva XD

Meidän yks kaupunkikierroksen tehtävä oli ottaa kuva tuolla mahdollisimman monen ihmisen kanssa, joten ängettiin jonkun ranskalaisen luokan kanssa samaan kuvaan, haha
Museumsinsel


Edestä minä ja Emma, Julia ja Rafael sekä Evelyn



Weltzeituhr

Fernsehturm - Alexanderplatz

Ja vielä Brandenburger Tor



Illalla sai taas valita mitä haluaa tehdä, ja mä menin Bundestagiin Saksan valtiopäivätalolle. Illalla oli nätit näkymät koko kaupunkiin.


Miku (Japani) <3


Minä, New, Best (molemmat Thaimaasta) ja Miku




Tiistai alkoi taas erilaisilla kiertelyillä. Ensimmäiseksi menin Neuköllniin, jossa syyrialainen Muhammed kertoi oman tarinansa, ja sen miten hän päätyi Saksaan ja miten hänellä nyt menee. Iltapäivällä käytiin vielä entisessä DDR:n aikaisessa Stasi-turvallisuuspoliisin Hohenschönhausenin vankilassa. Molemmat tarinat saivat kyllä miettimään, miten helppoa oma elämä on ollut... Illalla puhuttiin vielä hostperheistä ja kiittämisestä, painatettiin t-paitoja (tai siis kuvioita niihin, en oo ihan varma miks tota suomeks kutsuis) ja hengattiin myöhään koko porukan kanssa. Hyvä, että menin alkuleiristä ajoissa nukkumaan, koska YFU-jutuissa tyypillistä on sikana ohjelmaa ja vähän unta.

Neukölln




Aika ankea paikka

Ulkoilmaselli, johon vangit pääsivät "vapaatunneillaan". Monelle oli vapauttavaa nähdä taivasta ja kuulla linnunlaulua.

Keskiviikkona puhuttiin vielä kommunikaatiosta ja konflikteista, sekä mietittiin mitä kaikkea ollaan viikon aikana tehty ja opittu. Iltapäivä kului tulevan illan suunnittelussa. Vikana iltana on vaihtareiden vuoro suunnitella ohjelmaa, koska vaparit ovat tehneet koko viikon hommia. Pienestä draamasta ja muutamista vaikeuksista huolimatta saatiin lopulta homma kasaan ja vietettiin hauska ilta syöden, pelaillen ja tanssien. Menin !ensimmäisten! joukossa neljältä aamuyöstä nukkumaan.

Torstaina aamupalalla kaikki olivat ihan väsyneitä. Oli aika siivota ja sanoa heipat. Aika haikea meininki, vaikka ollaan vasta viikko oltu yhdessä. Mutta toki samanlaiset kokemukset ja tilanne sekä 24/7 yhdessäolo luo nopeasti ystävyyssuhteita. Mun lähtö olikin yllättäen aika pikainen (kiitos Deutsche Bahn). Mun juna oli siis jo 20 minuuttia myöhässä ja mulla on Hampurissa vaihtoaikaa 19min. Tästä syystä ryntäsin Berliinin päärautatieasemalle vaihtaakseni lipun ja mennäkseni aikaisemmalla junalla, jotten missaa seuraavaa. Päärautatieasemalla sain onneksi lippuni tarpeeksi nopeasti vaihdettua, ryntäsin junaan ja olin paikalla noin 15 sekkaa ennen lähtöä... No ehdinpäs kumminkin.

Torstaina olin ihan rättiväsynyt, ja en olisi uskonut miten paljon midarin loppuminen vaikuttaa mielialaan... Tavallaan elämä "kotona" tuntuu vähän laimealta, koska koko viikon tapahtui jotain. En olisi ennen edes asiaa näin ajatellut, mutta pieni loma perheestä teki ihan hyvää, koska sitä aina yrittää kuitenkin olla mieliksi. Mutta kyllä se arki siitä taas lähtee rullaamaan.

<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Liebe Grüße
Suski