tiistai 7. toukokuuta 2019

Köln und Brüssel

Moin!

Reissukaksiviikkoinen alkoi lauantaina 30.3. Menin junalla Hampurin kautta Kölniin. Ihana Deutsche Bahn oli ensin Hampurissa myöhässä antaen huikeat kaksi minuuttia vaihtoaikaa, ja Kölniin saavuttiin sitten tunti myöhässä. Tapasin pitkästä aikaa Noran, suomalaisen YFU-vaihtarin. Kierrettiin vähän Rheinin rantaa kamoja raahaten, ja mentiin Noralle. Hänellä on kolme pikkusisarusta, ja perhe-elämä on aika erilaista mun hosteihin verrattuna. Katolinen uskonto näkyy myös paljon arkipäivässä. On jännää nähdä erilaisia perheitä, ja miettiä miten erilainen oma vaihtovuosi olisi ollut, jos olisin sijoittunut esimerkiksi tänne.

Sunnuntaina muiden mennessä aamumessuun, me kaksi nukuttiin pidempään ja suunnattiin sitten Kölnin tuomiokirkolle. Urheiltiin portaat ylös, ja maisemissa ei ollut valittamista. Kierreltiin vanhaa kaupunkia, käytiin suklaamuseolla ja syötiin ranut lounaaksi. Illalla mentiin Noran hostien kanssa katsomaan Godspell-musikaalia. Teos on tosi tunnettu katolisten keskellä ja melkein kaikki aikuiset tuntevat jokaisen laulun. Illalla syötiin Kaiserschmarrnia, vähän pannukakun makuista perinneruokaa, ja loppuilta kului pakkaamisen merkeissä.













Maanantaina saatiin jälleen nukkua pitkään, syötiin rauhassa aamupala ja suunnattiin rautatieasemalle YFU:n kulttuurireissulle. Ensimmäisenä perillä oli Damla, turkkilainen vaihtari, ja sitten Frøya Norjasta. Tavattiin koko muu vaihtariporukka ja vaparit, ja lähdettiin kerrankin aikataulussa olevalla junalla kohti Brysseliä. Ilta kului aikalailla matkustamisessa, asettautumisessa ja lopulta ruokaillessa. Mikään ei tosin estänyt vielä kaupungille lähtöä. Brysselissä roskan määrä kaduilla ydinkeskustan ulkopuolella yllätti, mutta meillä oli kiva ilta.

Meidän huone- ja kaveriporukka; minä, Damla Turkista, Nora Suomesta ja Frøya Norjasta

Tiistaina päästiin sitten kunnolla tutustumaan Brysseliin. Kierreltiin keskustaa, ja nähtin tärkeimmät nähtävyydet (kuvissa alla selitykset). Iltapäivän tauolla syötiin herkulliset vohvelit! Maison Dandoy -vohvelipaikkaa ihan raatihuoneaukion lähistöllä voi suositella! Tämän jälkeen mentiin porukalla Euroopan neuvostoon. Päästiin kiertelemään rakennuksessa ja leikkimään olevamme Suomen edustajia huippukokouksessa. Me neljä (minä, Nora, Damla ja Fr
øya) saatiin illalla lupa olla tunti pidempään ulkona, koska oltiin aina tapaamisissa täsmällisesti paikalla. Bryssel on myös iltaisin nätti kaupunki.

ABC-kanava, nimi tullut kanavan varrella olevien kaupunkien, Antwerpen, Bryssel ja Charleroi, mukaan.
Hyvä meno kaupunkikierroksella


Aiemmin luku- ja kirjoitustaidon puutteessa talot on merkitty numeroiden sijaan erilaisilla kuvilla

Bryssel on kuuluisa myös raidallisista liikennevalotolpistaan
Kaupunginmuurin vanha torni

Raatihuoneaukiolla on yleisimmille ammateille ammattitalot (jotka nykypäivänä tosin ovat muussa käytössä). Valikoimasta löytyy esimerkiksi leipureiden, pankkiirien ja ompelijoiden talot.

Minä ja raatihuone


Yksi sisäostoskeskuksista

Naminami vohveleita!


Sain leikkiä olevani Suomen edustaja Euroopan huippukokouksessa


Euroopan neuvostossa



Talon ikkunat on tehty vanhoista ikkunoista, ja lasit ovat lähtöisin kaikista eri EU-maista

Raatihuone illalla
Keskiviikko oli varsinainen Eurooppa- ja EU-teemainen päivä. Aamulla käytiin Euroopan komissiossa, opittiin EU:sta ja Euroopasta yleisesti. Mielle asioita selitti entinen YFU:n vaihtari, ja hän osallisti myös meitä vaihtareita ja teki informaatiopaketista todella mielenkiintoisen. Käveltiin seuraavaksi Euroopan parlamentin rakennukseen. Saatiin jälleen tablettikapulat käyttöömme, ja päästiin itse kiertelemään. Osa alakerrasta, toisin sanoen vierailualueesta oli Eurooppa-näyttely, eli historiaa, politiikkaa ja maantietoa sekaisin. 

Eurooppa-kierros jatkui edelleen Euroopan historian talossa. Saatiin jälleen käteemme informaatiotabletit, ja käytiin omaa tahtia Euroopan historian tapahtumat läpi aina myyteistä nykypäivään asti. EU toki panostaa tämänlaisiin rakennuksiin, ja kaikki asiat ovat tableteilla jokaisella EU-maan kielellä, eli kaikki on myös suomeksi. Keskiviikon kaupunkikiertelyt riittivät minulle ja päätin ottaa illan rauhallisesti.

Suomi nähty, torille!
Muistakaa äänestää!
Maalbeekin metroasemalla vuoden 2016 iskun uhrien muistoksi

Torstaina oli jälleen uusi päivä täynnä ohjelmaa. Meillä oli hetki vapaa-aikaa ydinkeskustassa, ja käytiin yhdessä kirkossa sisällä kurkkaamassa. Tämän jälkeen lähdettiin ryhmän kanssa metrolla Mini Europeen, jossa jokaisesta EU-maasta on kerätty nähtävyyksiä pienoiskoossa esille. Hauska paikka, ja tuli taas räpsittyä ihan liikaa kuvia... Käytiin vielä viereisessä Atomiumissa, joka on yksi Brysselin maamerkeistä. Yläkerran kahvilasta oli hyvät näkymät, ja muualla oli näyttelyitä kyseisen monumentin historiasta, ja vaihtuva näyttely käsitteli tällä kertaa muun muassa ihmisoikeuksia.

Jossain kirkossa keskustassa

Brysselin kuuluista Manneken Pis

Atomium, yksi Brysselin maamerkeistä

Suomalaiset löysivät Suomen!

Saunakin spotattiin


Brexit esillä täälläkin



Atomiumista ylimmästä "pallosta" oli nätti panoraama kaupunkiin


"Pallojen" välillä pääsi liikkumaan portaiden ja liukuportaiden avulla



Viimeisenä iltana oli pakko maistaa belgialaista olutta ja nauttia hyvästä seurasta. Viikko reissussa meni ohi yhdessä hujauksessa. Perjantaina aamulla saatiin sitten tavarat kasaan ja lähdettiin junalla kohti Kölniä. Tämä ICE oli täysin aikataulussa, mutta mun matkani jatkuikin vähän mielenkiintoisemmin Kölnistä eteenpäin iltapäivällä. Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa :)



Kölnistä seikkailu jatkuu!
Liebe Grüße
Suski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti